Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Elokuvat ja TV

Canal Digitalin satelliittiin KinoTV ja suomalainen Discovery

Viime viikolla Canal Digital tiedotti, että heidän satelliittikanavapakettiinsa kuuluu nyt myös Nelosen elokuvakanava KinoTV. Tein siis kanavahaun ja järjestelin samalla kanavat hieman paremmin. Kanavalistalle päätyi 42 kanavaa eli luulisi sieltä löytyvät katsottavaa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Listalla ei edes ole kaikkia maksettuja kanavia (esimerkiksi talousaiheisia CNBC:tä ja Bloombergia) eikä varsinkaan kaikkia ilmaiskanavia, kuten bulgarialaista Rodina-musiikkikanavaa, joka soittaa kansanmusiikkia ympäri vuorokauden.

Mukava yllätys oli se, että satelliittiin oli ilmestynyt Discovery Channelin suomalainen versio. Aiemmin pakettiin on kuulunut norjalainen versio ja norjankielisiä mainoksia on nähty jo ihan tarpeeksi.

Näytetään kieltä -sarja ja ammattisanasto

Tänään tuli TV1:stä kolmas jakso sarjasta Näytetään kieltä, joka tutkii suomen kieltä “kieli poskessa”, kuten sarjan sivuilla leikkisästi sanotaan. Sarjaa on moitittu ruotsalaisen Värsta språket -sarjan huonoksi kopioksi, mutta näin ainakin yhden jakson katselukokemuksella Näytetään kieltä on ihan kelpo ohjelma. Jakso olisi ehkä kaivannut hieman tasapainotusta, sillä armeijaslangi sai tässä ammattikieliä käsitelleessä jaksossa hieman liiankin suuren osan, kun taas joitakin muita aiheita vain sivuttiin.

Jaksossa haastateltiin erilaisten ammattiryhmien edustajia, jotka kertoivat ammattisanastoaan joko haastatteluissa tai tönkösti näytellen. Ohjelmasta sai sen käsityksen, että sanasto olisi kaikilla kyseisen ammattiryhmän edustajilla samaa, vaikka välillä selvästi oli kyse pienen ryhmän slangista. Tuskin kaikkien ravintoloiden kokit puhuvat HDF:stä (“hyvä duunifiilis”), vaikka ohjelma niin antoikin ymmärtää.

Teknologiayrittäjä Marcus Toivonen esitteli jaksossa IT-alan sanastoa. Vaikka koen olevani kohtuullisen hyvin perillä siitä, mitä IT-alalla, esimerkiksi työpaikallani puhutaan, niin monet Toivosen slangitermit olivat ihan uusia, kuten kovalevyn nimittäminen “vinsuksi”. Internetistä opin nyt, että nimi tulee IBM:n vanhoille kovalevyille annetusta Winchester-lempinimestä. Meillä päin eivät myöskään ole koskaan olleet “mokkulat mustana”, kun jokin on rikki.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.