Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Kuvat

Lomailua Virossa

Kun oli ensin käyttänyt kaksi viikkoa lomasta pankeissa, kaupantekotilaisuudessa ja muissa stressaavissa tilanteissa, oli hyvä vähän nollata itseään ulkomailla. Kuten jo aiemmin kerroin, kävimme automatkalla Virossa.

Ensin olimme kaksi yötä Tihusen hevostilalla Muhun saarella. Se oli hieno paikka ja minutkin pistettiin hevosen selkään pariksi tunniksi. Oli mahtavaa nähdä sadan hevosen lauma. Hevoset saivat olla puolivapaana ja esimerkiksi varsat usein seurasivat emojaan pitkillekin maastolenkeille.

Muhun jälkeen käväisimme yhden yön verran Kuressaaressa, Saarenmaan pääkaupungissa. Sen jälkeen ajoimme Haapsaluun, vietimme siellä yhden yön ja palasimme taas Suomeen. Valokuvia matkalta löytyy Flickristä.

Autoilu Virossa oli oikein mukavaa. Kaikki tiet, joita me ajoimme, olivat hyväkuntoisia ja suoria. Niin suoria ja tylsiä, että alkoi puuduttaa. Yöpaikkoja löytyi ainakin tällä kertaa myös ilman varausta. Tallinnassa ajaminen oli hankalampaa, mutta suurimmat ongelmat aiheutti kuitenkin vain kunnollisen kaupunkikartan puuttuminen.

Kuvia Lordin konsertista Kauppatorilla

Devil with a baseball cap

Viimeisimmät aiheet ovat olleet kovin Lordi-pitoisia, vaikka en erityisesti yhtyeen fani olekaan. Eilinen Kauppatorin-konsertti oli kovin tylsä ja äänentoisto oli huonoa. En tiedä, johtuiko se lavan tuulisesta sijainnista meren rannassa, desibelirajoituksista vai TV-kameroista, kiinteistä jäätelökioskeista ja muista esteistä, joita lavan edessä oli, mutta edes sightseeing-laivojen luona musiikista ei saanut enää juuri mitään selvää.

Ilma oli kuitenkin mitä mainioin valokuvien ottamiseen ja Flickristä löytyykin nyt muutamia kuvia eilisen konsertin yleisöstä.

Tia puolestaan paini samaan aikaan hieman toisenlaisten kammotusten kanssa.

Kevät

Flickr: The spring is here

Kevään ensimmäiset leskenlehdet on nähty. Keltaiset kukat muodostavat hienon kontrastin harmaankuollutta maata vasten.

Flickr Pro

Päätin sijoittaa vajaat 50 dollaria päivittääkseni Flickr-tunnukseni maksulliseen pro-versioon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Olennaisimpana muutoksena on kuukausittaisen siirtorajoituksen muuttuminen 20 megatavusta kahteen gigatavuun. Levytilaa pro-tunnuksella on rajattomasti.

Flickr on siis digikuva-arkisto, jota voi tietyin rajoituksin käyttää ilmaiseksi. Maksullinen siitä tulee vasta kun itse haluaa eroon ilmaisversion rajoituksista. Kuvien selailussa ei rajoituksia ole, toisin kuin monissa muissa palveluissa, jotka usein herjaavat “Bandwidth limit exceeded” siinä vaiheessa kun suosittu linkki alkaa kiertää blogeja. Kaiken lisäksi Flickr näyttää kivan yksinkertaiselta ja sen tekninen toteutus on hieno, kuten visakopu.netissä jo aiemmin kirjoitin. Täytyy nostaa hattua systeemin tekijöille, jotka kaiken lisäksi saivat jokin aika sitten myytyä palvelun Yahoolle.

Omat Flickriin tallennetut kuvani löytyvät osoitteesta http://www.flickr.com/photos/roxeteer/. Kuusi uusinta kuvaa näkyvät myös tämän blogin valikkopalkin alareunassa.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.