Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Matkailu

Välillä kotona

Käytiin Kroatiassa. Siellä oli aurinkoa, 30 astetta lämmintä ja paljon saksalaisia autoturisteja. Saatiin samalla reissulla kolme maata, koska lähin lentokenttä oli Triestessä, Italiassa ja Italian ja Kroatian välissä on Slovenia. Kuvia on tulossa jossain vaiheessa.

Päivitys: Kuvia löytyy nyt Flickristä.

Lomailua Virossa

Kun oli ensin käyttänyt kaksi viikkoa lomasta pankeissa, kaupantekotilaisuudessa ja muissa stressaavissa tilanteissa, oli hyvä vähän nollata itseään ulkomailla. Kuten jo aiemmin kerroin, kävimme automatkalla Virossa.

Ensin olimme kaksi yötä Tihusen hevostilalla Muhun saarella. Se oli hieno paikka ja minutkin pistettiin hevosen selkään pariksi tunniksi. Oli mahtavaa nähdä sadan hevosen lauma. Hevoset saivat olla puolivapaana ja esimerkiksi varsat usein seurasivat emojaan pitkillekin maastolenkeille.

Muhun jälkeen käväisimme yhden yön verran Kuressaaressa, Saarenmaan pääkaupungissa. Sen jälkeen ajoimme Haapsaluun, vietimme siellä yhden yön ja palasimme taas Suomeen. Valokuvia matkalta löytyy Flickristä.

Autoilu Virossa oli oikein mukavaa. Kaikki tiet, joita me ajoimme, olivat hyväkuntoisia ja suoria. Niin suoria ja tylsiä, että alkoi puuduttaa. Yöpaikkoja löytyi ainakin tällä kertaa myös ilman varausta. Tallinnassa ajaminen oli hankalampaa, mutta suurimmat ongelmat aiheutti kuitenkin vain kunnollisen kaupunkikartan puuttuminen.

Viroon autolomalle

Varattiin eilen matkat Siljan SuperSeaCateilla Tallinnaan ja viittä päivää myöhemmin takaisin. Kovin paljon valinnan varaa matka-ajan suhteen ei ollut, koska koirien hoitolapaikka Kennel Juppsguardista oli varattu jo aikaisemmin ja se rajasi vaihtoehdot elokuun alkupuolelle ja matkan keston viiteen päivään. Mutta Juppsguard on niin hyvä paikka, että emme halunneet ruveta etsimään muuta hoitolaa.

Tarkoitus on mennä ainakin Muhun saarelle Länsi-Viroon, mantereen ja Saarenmaan väliin. Muuten mitään ei ole vielä varattuna. Mutta koska elokuu on lomakuukausi kaikkialla muualla paitsi Suomessa, voisi olla hyvä tehdä hieman suunnitelmia ja varauksia etukäteen.

Onko ehdotuksia nähtävyyksistä ja majoituspaikoista? Saarenmaata ja Kuressaaren linnaa on kehuttu ja Pärnukin on ilmeisesti vierailun arvoinen paikka. Viro näyttää kartan perusteella olevan välimatkoiltaan kovin pieni, joten päivämatkoista tulee turhankin lyhyitä ellei ole jotain järkevää suunnitelmaa tehtynä.

Tallinnaan emme ajatelleet tällä kertaa pysähtyä, kun se on nähty jo niin moneen kertaan.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.