Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Ruotsiin ilmojen halki

Ennen vanhaan Ruotsiin mentiin aina laivalla, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Tai olisihan sitä voinut lentää, jolloin hinta olisi ollut moninkertainen. Nyt kuitenkin halpalentoyhtiöt kuten FlyMe ja Blue1 ovat kääntäneet tilanteen päinvastaiseksi. Olimme tämän viikon Tian kanssa pienellä Ruotsin-kierroksella ja kolme lentomatkaamme maksoivat suunnilleen saman kuin yksi reittimatka Viking Linella autokannen alapuolella. Sekä FlyMe että Blue1 käyttävät Helsinki-Vantaata ja Arlandaa, joten lentokentälle pääsyynkään ei tarvitse erityisiä ponnistuksia.

Reissumme ensimmäisenä kohteena oli Göteborg, joka oli mukava kaupunki. Olin käynyt siellä pari kertaa lapsena matkalla Tanskaan, mutta nyt vietimme siellä kaksi yötä. Göteborgista jatkoimme Halmstadin sateisena ankeaan kesäkaupunkiin, jossa Per Gesslen Gyllene Tider -yhtye aloitti kesän megakiertueensa (lähes puoli miljoonaa lippua myyty ja kyseessä on vain Ruotsin-kiertue!). Konsertin jälkeen lensimme Malmöstä Tukholmaan, jossa vietimme kaksi yötä Halmstadin jälkeen hulppealta tuntuneessa hotellissa. Nyt ollaan sitten kotona ja olo on väsynyt. Naapurilla olisi tuparit, mutta saa nähdä jaksaako lähteä. Matka olisi kyllä lyhyt.

Gatesista ja Jobsista musikaali

New York Times: Gates and Jobs, Together at Last. “Bill Gates and Steve Jobs have been celebrated in books, magazines, newspapers, even a television movie. Now comes musical theater. — The musical explores the lives of Mr. Gates and Mr. Jobs, a founder of Apple, from their teenage years to the present, and includes supporting characters like Apple’s other founder, Steve Wozniak, and fictional female love interests.”

Bushin sotilastiedot tuhottiin vahingossa

Reuters: Bush Military Service Files Were Destroyed – Report. “The Pentagon says military records related to President Bush’s service in the National Guard more than 30 years ago were inadvertently destroyed, The New York Times reported on Friday. Payroll records of ‘numerous service members,’ including Bush, were ruined in 1996 and 1997 during a project to salvage deteriorating microfilm by the Defense Finance and Accounting Service.”

Roskaposti → /dev/null

Nyt sai riittää. Viikonloppuna en lukenut sähköposteja kahteen vuorokauteen ja heti sadan megatavun postilaatikkoni ylittyi 80 megatavulla. Tilasin Nebulalta roskapostisuodatuksen, joka filtteröi viestit jo serverillä SpamAssassinin läpi. Tämän lisäksi laitoin serverille procmail-säännön, joka heittää kaikki roskapostisuodattimen merkitsemät viestit suoraan roskakoriin.

Huijaako VeriSign Tuvalua?

Helsingin Sanomat: Tuvalu pelkää internethuijausta. “Tyynessä valtameressä sijaitsevan Tuvalun saarivaltion 15-jäseninen parlamentti epäilee, että maata huijataan sen internetmaatunnuksella käytävässä kaupassa. Tuvalun omistama tunnus, .tv, on yksi kysytyimmistä. Sen käyttöoikeutta myy yhdysvaltalainen VeriSign-yritys. Osapuolet ovat sopineet Tuvalun saavan vähintään 550 000 dollaria neljä kertaa vuodessa. Vähimmäissumman lisäksi sille kuuluu sopimuksen mukaan 5 prosenttia tunnuksen tuottamista tuloista. Mutta vuosineljännes toisensa jälkeen Tuvalun tilille on kilahtanut vain vähimmäissumma, vaikka tunnus myy kuin häkä.”

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.