Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Kopiosuojauksesta ja tekijänoikeuslaista kirjoitettua

Blogeissa ja muualla Internetissä on viime päivinä kirjoitettu ahkerasti kopiosuojauksesta (tai toistonrajoituksesta, kuten Mikko sen osuvasti nimesi) ja tekijänoikeuslain epäkohdista. Tässä muutamia linkkejä:

EFFI: Tekijänoikeus-FAQ

Opetusministeriö antoi 18.3.2004 204-sivuisen ehdotuksen uudeksi tekijänoikeuslaiksi ( HE 28/2004). Esitys perustuu eduskunnassa 10.2.2003 kaatuneeseen tekijänoikeuslakiehdotukseen, jonka eduskunnan sivistysvaliokunta lähetti opetusministeriölle takaisin jyrkkäsanaisen saatekirjeen kera.

Tälle sivulle on pyritty kokoamaan keskitetysti vastauksia kysymyksiin tekijänoikeuslakiehdotuksesta. Lisäämme sivulle materiaalia tarpeen mukaan ja korjaamme mahdollisia virheitä ja epätarkkuuksia.

ÄKT/IFPI: Tekijänoikeuslaki on saatettava voimaan välittömästi ja ilman muutoksia 21.9.2005

Viime aikoina käyty julkinen keskustelu uuden tekijänoikeuslain tiimoilta on saavuttanut liki käsittämättömät mittasuhteet. Asioista on toki hyvä keskustella — ja näin tuleekin tehdä. Vaikuttamisen pitäisi kuitenkin tapahtua ajallaan ja tosiasioihin perustuvilla väitteillä.

Nyt ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa kohtalaisen pieni, virheellisin argumentein tekijänoikeuslakia vastustava joukko on saanut osan kansanedustajista epäilemään usean vuoden huolellisen valmistelutyön tuloksia.

Jo lähes kolme vuotta myöhässä olevan lain voimaansaattamista yritetään väärää tietoa levittämällä edelleen viivästää. Näin vaarannetaan edelleen sisältöalalla toimivien tekijöiden, taiteilijoiden ja yritysten mahdollisuus harjoittaa elinkeinoaan ja saada siitä korvaus — myös tulevaisuudessa.

Kyseisessä avoimessa kirjeessä on käytetty laulaja Sara Nunesin allekirjoitusta ilman lupaa, kuten laulaja itse kertoo kotisivuillaan.

Yhden kakkupalan mies: Lyhyt hiljainen hetki suomalaisen musiikkiteollisuuden edesmenon johdosta 21.9.2005

Te haluatte yhä minulta rahaa, mutta vastineeksi ette enää tarjoa musiikkia; tarjoatte rikkinäisiä cd-levyjä ja rajoitettua kuunteluoikeutta musiikillenne. Minä en siis enää maksa kahtakymmentä euroa teille siitä että voin ostaa levyn, viedä sen kotiin ja kuunnella haluamassani paikassa, haluamallani tavalla. Te haluatte minulta kaksikymmentä euroa siitä että voin ostaa rikkinäisen levyn, jota voin kuunnella teidän valitsemillanne laitteilla ja teidän valitsemallanne äänenlaadulla – enkä mahdollisesti ollenkaan autossa, makuuhuoneen vanhassa mankassa, siinä toisessa kotitietokoneessa jossa ei ole uusinta Wintööttiä, tai joissain kahdesta mp3- ja yhdestä md-soittimestani.

Sami-Pekka Haavisto: Kuluttajille valehtelu kopiointisuojausteknologioista ja tekijänoikeuslain vaikutuksista lopetettava välittömästi 22.9.2005

Tämä on pääasiassa vastaus ääniteteollisuuden toimialajärjestö IFPIn 21.9.2005 julkaistuun avoimeen kirjeeseen, jossa esitettiin kyseenalaisia väitteitä ehdotuksesta uudeksi tekijänoikeuslaiksi, sekä mustamaalattiin asian tiimoilta aktivoituneita kansalaisia käyttäen virheellisiä faktoja väitteiden perusteluina.

Sulka.net: Mikä viimeaikaisessa tekijänoikeuslaki-keskustelussa mättää 22.9.2005

Koska DVD-levyjen kryptograafinen suojaus on uuden tekijänoikeuslain puitteissa tekninen suojausjärjestelmä, määrää laki että järjestelmää ei saa kiertää. Näin ollen DVD-soittimet jotka osaavat näyttää muiden kuin eurooppa-elueen levyjä ovat laittomia. Suomessa on tälläisiä soittimia kymmeniä ellei satoja tuhansia ja valtaosa kuluttajista eivät itse edes tiedä omistavansa kyseisenlaisen soittimen.

Jyrki Kasvi: Tekijänoikeuspeli kuumenee 23.9.2005

Osasin odottaa kiehunnan tekijänoikeuslain ympärillä vain kiihtyvän kun suuri valiokunta jätti asian viikko sitten pöydälle. Keinojen kovuus kuitenkin yllätti. Minua on syytetty jopa edustajille sähköpostitse lähetettyjen tappouhkausten masinoimisesta. Ei kiva eli vaikka tekijänoikeuslakiesitys ottaisi kuinka päähän, koittakaa purra itseänne kieleen ja pitää viestinne asiallisina. Muutamalla epäasiallisella viestillä on helppo dissata viisisataa asiallista palautetta.

ÄKT:n mukaan cd-levyn ei tarvitse toimia Linuxissa tai Macissa

Alla oleva teksti oli hetken aikaa julkaistuna Tietokone-lehden nettisivuilla, mutta ilmeisesti ÄKT:n vaatimuksesta se on nyt poistettu. Jätetään se nyt kuitenkin tähän jälkipolvien ihailtavaksi.

Tietokone: ÄKT: Cd-levyn ei tarvitse toimia Linuxissa tai Macissa

Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) ry on julkaissut netissä sekä lähettänyt eduskuntaan vetoomuksen, jossa pyydetään kansanedustajia hyväksymään tekijänoikeuslain ilman muutoksia. ÄKT perustelee tätä sillä, että viimeaikoina käyty keskustelu musiikin laittomasta kopioinnista mp3-soittimiin on ollut virheellistä. ÄKT:n mukaan muutaman kopion teko on jo mahdollista.

Kysymykseen siitä, toimivatko nämä rajatun kopioinnin tekniikat muissa käyttöjärjestelmissä kuin Windowsisa, [ÄKT:n Tommi Kyyrä] ei halua vastata suoraan. “Nyt pitää ymmärtää, että tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Normaalisti musiikkia kuunnellaan autossa tai stereoiden kautta”, Kyyrä sanoo ja jatkaa: “Jos nyt käytät jotain Linuxia tai Macia, kannattaa harkita ihan tavallisen cd-soittimen hankkimista”.

Muusikot kopiosuojauksien puolesta

Helsingin Sanomat: Muusikot haluavat säilyttää cd-levyjen suojauksen

Sadat suomalaiset muusikot toivovat, että tekijänoikeuslaki hyväksytään hallituksen esittämässä muodossa. Muusikot pitävät erityisen tärkeänä cd-levyjen teknisen kopiosuojauksen säilyttämistä.

Kansanedustajille suunnatun vetoomuksen on allekirjoittanut lähes 600 suomalaista musiikintekijää ja muusikkoa.

Osaako kukaan sanoa, kuka tällaisen vetoomuksen on laittanut vireille? Onko jossain nähtävillä tämä muusikoiden “musta lista”?

Suuri blogikysely

Katri lähetti liikkeelle suuren blogikyselyn Kuukausiliitteen blogijutun innostamana.

Oma blogi

  1. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
    Kyllä mä usein siihen “eräänlainen netissä pidettävä päiväkirja” -luonnehdintaan sorrun, vaikkan en esimerkiksi Visakopu.netiä pidäkään päiväkirjana. Varmaan joku “oma nettijulkaisu” -tyyppinen selitys voisi toimia paremmin. Ainakin joskus.
  2. Koska aloitit bloggaamisen?
    13.4.2002.
  3. Miksi bloggaat?
    Aloitin bloggaamisen siksi, että olin juuri siirtynyt freelanceriksi eikä enää ollut ympärillä työyhteisöä, jolle jakaa linkkejä ja joille puhua päivänpolttavista asioista. Nykyään se on varmaan vain tapa ja toisaalta on kiva purkaa ns. luovuuttaan jossain ohjelmoinnin lisäksi.
  4. Kuinka usein bloggaat?
    Tällä hetkellä kirjoitan Visakopu.netiin ehkä pari-kolme kertaa viikossa. Linkoon tulee laitettua linkkejä ehkä pari-kolme kertaa päivässä.
  5. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
    Silloin tällöin. Varsinkin jos viimeisimmäksi jutuksi on jäänyt jotain jonka haluaisi siirtää alemmas.
  6. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
    Bloggaan. Kuulostaa paremmalta korvassa ja maistuu paremmalta suussa.
  7. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
    Site Meterin laskurin mukaan 315 päivässä. Nebulan palvelintilastojen mukaan koko visakopu.net-domainissa oli elokuussa kävijöitä noin 3460 päivässä. Laskuriin tulee mukaan vain tämän blogin www-sivujen kävijät, palvelintilastoon myös Lingon lukijat ja molempien blogien RSS- ja Atom-virtojen lukijat. Esimerkiksi tämän blogin RSS-virtaa haettiin viime kuussa lähes 30000 kertaa. Toisaalta palvelimen tilastoja vääristää vähän se, että useampi ulkopuolinen blogi (Kalamuki, Betatesti ja TuoToi.net) hakee jatkuvasti Lingon uusimpia linkkejä.
  8. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
    Visakopu.netillä on 181 tilaajaa, Lingolla 247.

Muiden blogit

  1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
    Seuraan paljon muiden blogeja. Niin paljon, että usein tuntuu siltä, ettei viitsi itse kirjoittaa jostain aiheesta, koska joku muu on jo siitä kuitenkin kirjoittanut ja paljon paremmin kuin mihin itse pystyisi. NetNewsWiressä on tällä hetkellä tilattuna 242 RSS- ja Atom-virtaa, joista suurin osa blogeja.
  2. Koska aloitit blogien lukemisen?
    Jaa-a. Tänään aloitin tuossa aamukymmeneltä.
  3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
    Blogilista.fin suosikeissa on 53 blogia, mutta lähes kaikki niistä on tilattuna RSS-lukijaan. Joillakin blogeilla ei ikävä kyllä ole RSS- tai Atom-virtaa, joten niitä pitää seurata Blogilistan kautta.
  4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
    Hyvin ja ytimekkäästi kirjoitettuja, sellaisia jotka seuraavat ajankohtaisia aiheita. Macintosh-aihe kiinnostaa erityisesti ja sen kautta on löytynyt blogeja, joiden kirjoittajat ovat Mac-käyttäjiä, mutta kirjoittavat (myös) muista aiheista.
  5. Millaisia blogeja luet vähiten?
    Päiväkirjamaisia “mitä minulle tapahtui tänään” -blogeja. Nettipäiväkirjoja, voisi joku sanoa.
  6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
    Hmm. Odotan kovasti, että Karu selli kirjoittaisi jotain hyviä juttuja, mutta tähän mennessä ne ovat olleet vain ärsyttävän huonoja.
  7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
    Sekä että.
  8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
    Hyvin pitkälti. Mac-juttuja, ohjelmointia, käytettävyyttä ja sen sellaista.
  9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
    En lue blogeja nimenomaan siinä tarkoituksessa, mutta uudet suosikit löytyvät yleensä niin, että niihin on linkitetty jostain toisesta blogista.

Interblogistisuus yms.

  1. Onko blogisi blogilistalla?
    On, tätä kirjoittaessa top-listan sijalla 19.
  2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
  3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
    Visakopu.net on ollut blogilistalla ihan alusta asti, jolloin samik sen oli sinne laittanut.
  4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
    Aika harvakseltaan niitä seurailen. Koska Visakopu.net on niin vanha, eikä kovin provosoiva, niin kuumalle listalle ei tätä blogia taida kovin helposti saada.
  5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
    Onhan se tietysti hienoa, että saa lisää lukijoita, mutta en pidä kumpaakaan listaa blogin tai sen kirjoittajan tason mittarina.
  6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
    En kirjoita saadakseni mahdollisimman paljon lukjoita, vaan kirjoittaakseni. Siksi top-listalla tapahtuvat muutokset eivät oikeastaan vaikuta mihinkään.
  7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
    Siis kommentoinko blogeja vai kommentoinko niissä kirjoitettavia asioita? Aika harvoin kirjoitan kommentteja mihinkään blogiin.
  8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
    Tähän en osaa vastata.
  9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
    Oikeastaan vain sellaisessa tilanteessa, että haluan korjata tai tarkentaa jotain kirjoituksessa esitettyä asiaa.
  10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
    Viimeksi kommentoin oman blogijutun muodossa, kun toisessa blogissa ei voinut kommentoida. Muuten varmaan sellaisessa tapauksessa, että haluan ohjata lukijoita käymään jossakin blogissa, josta en usko heidän vielä tietävän.
  11. Tuntuuko sinusta siltä, että “blogistanissa” (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
    Luulisin, että suomalaisten blogien keskuudessa on olemassa useampia sisäpiirejä, mutta en pidä sitä negatiivisena asiana. On olemassa vanhojen bloggaajien sisäpiiri, jossa osataan olla jo melko tuttavallisia, aivan kuin tunnettaisiin toisemme paremminkin. Sitten on olemassa neulebloggaajien sisäpiiri ja varmasti monia muitakin, joista en edes tiedä.
  12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
    Tunnen jossain määrin kuuluvani vanhojen bloggaajien sisäpiiriin, mutta en pidä itseäni mitenkään etuoikeutettuna sen takia.
  13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
    Pari kertaa olen käynyt. Se on hyvä tekosyy käydä baarissa edes pari kertaa vuodessa.

Varokaa ruuhkaa

Leppävaaraan avattu Kauppakeskus Sellon laajennusosa sai männäviikolla runsaasti ilmaista mainosta tiedotusvälineissä.

Päiväkaupalla hehkutettiin, kuinka Leppävaarassa on sitten tosi paljon ruuhkaa keskiviikkona kun sinne avataan uusi kauppakeskus. Ja että ei kannata tulla sinne päinkään, kun on niin ruuhkaista. Vaikka onkin 160 tosi hienoa kauppaa ja paljon avajaistarjouksia. Mutta ei kannata kun on niin ruuhkaista. Poliisitkin on jouduttu jo etukäteen tilaamaan paikalle liikennettä ohjaamaan. Ja vaikka ette tulisikaan keskiviikkona, niin perjantaina ja lauantaina ei ainakaan kannata ruuhkan takia tulla. Niin ja sanoinko jo, että Selloon voi olla tulematta myös sunnuntaina, kun kaikki uudet hienot kaupat on auki silloinkin. Vaikka onkin ihan kauheasti ruuhkaa.

Onneksi ihmiset olivat uskoneet ja jääneet kotiin. Sellossa oli melko väljää ainakin perjantai-iltana seitsemän jälkeen.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.