Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Linko

Mainoksia Lingossa

Viime yöstä alkaen Lingon RSS-syötteessä on ollut mukana mainosbannereita. Tämä on toistaiseksi kokeilu ja haluan mielelläni kuulla palautetta lukijoilta. Ensimmäisen saamani palautteen perusteella suomalaiset lukijat eivät ole valmiita siihen, että blogi yrittää kattaa kulunsa mainoksilla. Toisaalta, jopa Pinserissä on mainoksia enkä tiedä onko siellä kukaan valittanut.

Lingon mainokset on erikseen valittu Linkoon ja voin luvata, ettei sinne tule mainoksia ainakaan yhdeltäkään sellaiselta firmalta, jonka toimintaa en itse tukisi. Ainakin tällä hetkellä mainokset tulevat TradeDoublerilta. Provisiot ovat suhteellisen pieniä, kuten levykauppa Platalla 4% jokaisesta bannerin kautta tehdystä ostoksesta.

Mainokset on toteutettu iframena eli mainokset näkyvät vain RSS-lukijaohjelmissa, jotka osaavat hakea iframen sisällön. Esimerkiksi Bloglines ei mainoksia näytä.

Mainosten lisäämisen pohjana oli Lingossakin linkitetty How To Make Money With Your Blog Site ja Boing Boingin vastaava kokeilu.

Linko ja Blogilista

Blogilista.fi ei tunnu huomaavan Lingon päivityksiä. Ongelmana lienee se, että Blogilista seuraa Lingon RSS-syötettä, jonka rivimäärä pysyy koko ajan lähes samana. Syötteessä on mukana aina 15 uusinta linkkiä, eli kun yksi uusi linkki lisätään, yksi vanha linkki putoaa pois.

Olen varma että Sami saa Blogilistan korjattua, mutta sillä välin käykääpä ihan manuaalisesti katsomassa Lingon päivitykset. Sinne tulee kuitenkin useampia lisäyksiä joka päivä (tai ainakin yksi lisäys ja ainakin melkein joka päivä).

Lingon suosituimmat linkit

Lingon loppuvuoden* 2004 suosituimmat linkit klikkausmäärien perusteella olivat:

  1. Saatanallisen upea auringonpimennyskuva
  2. Tylsistynyt kameramies (WMV-tiedosto)
  3. Esihistoriallista pornoa
  4. Sorry Everybody
  5. Seuraavan Time Magazinen kansi
  6. Kannattaa warettaa
  7. Internet Help Desk (.wmv) (Please hold…)
  8. Yllätyksellinen pizzamainos
  9. Japanilainen seksiopas 1960-luvulta
  10. Millä autolla aiotte ajaa, kun bensa maksaa 2 mk/litra?

Tuloksista voidaan päätellä, että Lingon käyttäjiä kiinnostaa huumori ja seksi. Ei kovin yllättävää.

* Listan oikeellisuutta heikentää, että klikkausstatistiikkaa ruvettiin keräämään vasta syyskuussa. Tuloksissa on mukana kuitenkin myös linkit, jotka on lisätty ennen tuota päivämäärää.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.