Mainoksia Lingossa

Viime yöstä alkaen Lingon RSS-syötteessä on ollut mukana mainosbannereita. Tämä on toistaiseksi kokeilu ja haluan mielelläni kuulla palautetta lukijoilta. Ensimmäisen saamani palautteen perusteella suomalaiset lukijat eivät ole valmiita siihen, että blogi yrittää kattaa kulunsa mainoksilla. Toisaalta, jopa Pinserissä on mainoksia enkä tiedä onko siellä kukaan valittanut.

Lingon mainokset on erikseen valittu Linkoon ja voin luvata, ettei sinne tule mainoksia ainakaan yhdeltäkään sellaiselta firmalta, jonka toimintaa en itse tukisi. Ainakin tällä hetkellä mainokset tulevat TradeDoublerilta. Provisiot ovat suhteellisen pieniä, kuten levykauppa Platalla 4% jokaisesta bannerin kautta tehdystä ostoksesta.

Mainokset on toteutettu iframena eli mainokset näkyvät vain RSS-lukijaohjelmissa, jotka osaavat hakea iframen sisällön. Esimerkiksi Bloglines ei mainoksia näytä.

Mainosten lisäämisen pohjana oli Lingossakin linkitetty How To Make Money With Your Blog Site ja Boing Boingin vastaava kokeilu.

4 thoughts on “Mainoksia Lingossa

  1. Olet itse asiassa ensimmäinen, joka on julkisesti noteerannut Pinserin mainokset (ainakin minun huomaamistani).

    Palautteen vähäisyys suorastaan yllätti.

  2. Minä en edes tiennyt Pinserissä olevan mainoksia, adblock on huolehtinut siitä, ettei tarvitse moisista välittää!

  3. En tiedä johtuuko se siitä, että opiskelen markkinointia, mutta minun mielestä mainoksilla kulujen kattamisessa ei ole mitään väärää (kun pysytellään järkevissä mitoissa ja mainokset saadaan sovitettua muuhun sisältöön hyvin).

  4. Niin, kyse on siitä, mistä tiedosta on kiinnostunut ja mistä ei. Monia mainosten sisältö voi kiinnostaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s