Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Tiistai 4. kesäkuuta 2002 klo 19:46

- Joku muu

Nelosen teksti-tv uutisoi Pohjois-Irlannin Ulsterin yliopiston tutkijoiden tekemästä laskelmasta, jossa laskettiin todennäköisimmät loppuottelujoukkueet käynnissä oleviin jalkapallon MM-kisoihin. Tutkimuksen tuloksena Italia pelaa loppuottelussa Argentiinaa tai Brasiliaa vastaan ja häviää. Ja tämä oli kiinnostavaa miksi? No siksi, että Nelosen uutistoimituksen mukaan “Päätelmiä ei ole vedetty aivan hatusta, sillä tutkimuksessa on isoon tietokoneeseen syötetty runsaasti dataa.”

Tiistai 4. kesäkuuta 2002 klo 13:12

- Joku muu

Yllättävää kyllä, digiboksin vaihtaminen uuteen auttoi. Katsoimme Kauas pilvet karkaavat -leffan eilen kokonaisuudessaan digitaalisena. Aikaisemmin ei olisi voinut kuvitellakaan, että YLE:n kanavaa olisi voinut katsoa puolitoista tuntia ilman yhtään häiriötä.

Maanantai 3. kesäkuuta 2002 klo 10:48

- Joku muu

Kävin aamulla vaihtamassa HTV:n myymälässä digiboksin uuteen, kun edellisen kanssa oli vähän ongelmia, esimerkiksi että YLE:n kanavat eivät näkyneet. Onneksi säästin vanhan käyttöohjekirjan, koska uuden mukana tuli kirjasesta uudistettu versio. Vanha oli jonkun kielipuolen kääntämä ja siinä oli mm. sellainen käännöskukkanen kuin “Laite ei sisällä mitään osia, jotka olisivat käyttäjälle käyttökelpoisia.” Sanopa muuta.