Blogikirjoituksista kunnianloukkaussyyte

Boing Boing julkaisi helmikuussa kirjoittamani jutun rikosilmoituksesta, joka oli tehty Marginaali-blogin kirjoittajasta tämän arvosteltua Ilkka Pöyry -nimisen henkilön toimintaa rehtorina.

Nyt asia on edennyt niin pitkälle, että tapauksesta on nostettu syyte. Marginaalin Jani Uusitalo kertoo enemmän kirjoituksessaan Kunnianloukkausasia oikeuteen:

No niin, rikollisurani etenee, eli kunnianloukkausasiassa on nyt vihdoin nostettu syyte. Juuri noutamani haaste on kuitenkin pidettävä salaisena oikeuskäsittelyyn saakka, ja kun en tiedä, minkä verran tuosta passaa paljastaa, niin täytynee jutella asianajajan kanssa ennen kuin kerron sen sisällöstä enempiä. Sen verran tuosta nyt kumminkin lienee turvallista sanoa, että oikeuteen mennään ennen vuoden loppua.

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun Suomessa bloggaaja joutuu kirjoituksistaan käräjille, ja ikävä kyllä uskon, ettei viimeinen.

One thought on “Blogikirjoituksista kunnianloukkaussyyte

  1. En tiedä voidaanko sivustoa katsoa blogiksi, mutta vuodesta 2000 rullanneen ”Askola underground” -sivun ylläpitäjä on käynyt kaikki Suomen oikeusasteet läpi. Sivulta selvinnee tarkemmin: http://askola.org

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s