Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Hevosviikko

Viimeisen viikon aikana on tullut tehtyä kaikenlaista hevosiin liittyvää. Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa ratsastamassa, viikonloppuna olin sitten toista kertaa hevosen selässä (tosin eri hevosen) ja toissapäivänä käytiin raveissa.

Hevosen selässä on melko pelottavaa. Eniten hirvittää eläimen korkeus. Siellä sitä istuu puolentoista metrin korkeudessa, eikä hevosessa ole oikein mitään kahvoja mistä ottaa tukea. Torstaina ratsastamani suomenhevonen oli sen verran rauhallista tyyppiä, että hirveästi ei tarvinnut pelätä, että se tekisi jotain äkkinäistä.

Eniten jännitti, kun mentiin alamäkeä, koska siinä todella huomasi korkeuden ja hevonen itsekin oli selvästi hieman hermostunut. Tasamaalla menikin sitten jo paremmin. Torstain ratsu, sarkastisesti nimeltään Salama, oli tosin päättänyt kulkea hitaanlaisesti eikä tällainen aloittelija saanut siihen vauhtia millään ilveellä. Hieman auttoi, kun jonossa taakse laitettiin vähän virkeämpi hevonen. Joka tapauksessa selvisin hengissä ratsastuksesta, enkä edes pudonnut.

Viikonloppuna käytiin katsomassa veljen tyttöystävän hevosta Repeä (kuvassa). Se olikin sitten vähän eri tyyppiä kuin lussu suomenhevonen. Säkäkorkeutta Repellä riittää sen verran, etten edes minä päässyt sen selkään ilman jakkaraa. Tia ratsasti Repellä tunnin verran, mutta minä en uskaltanut ottaa kuin muutaman kierroksen taluttajan kanssa. Ties minne Repe olisi lähtenyt, kun se olisi irti päästetty.

Vermon ravien Junioriliiga-lähdön yllätysvoittaja

Keskiviikkona käytiin ihan huvin vuoksi Vermossa raveissa, kun kerran ihan lähistöltä ravirata löytyy. Mitään ei voitettu, mutta se varmaan johtui siitä, ettei mitään myöskään pelattu (heh, vanha vitsi). Raveja oli vaikea seurata, kun ei oikein ymmärtänyt lajista mitään, eikä ainakaan vielä ymmärrä hevostenkaan päälle niin paljon, että osaisi niiden ulkonäköä arvioida. Hieman yllätyin ravien neljän euron sisäänpääsymaksusta, joka oli minusta aika korkea ottaen huomioon, ettei sillä saanut edes käsiohjelmaa.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.