Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Tekijänoikeudesta ja lähteen ilmoittamisesta

Stara.fi:hin kirjoitettu juttu julkaistiin lähes sellaisenaan Iltalehdessä, ilman mainintaa lähteestä tietenkin. Kari Tuurna kirjoitti aiheesta ihmettelevän blogikirjoituksen. Nyt Iltalehden jutun toimittaja on ottanut asiasta yhteyttä. Kari kirjoittaa (lihavointi alkuperäisestä kirjoituksesta):

Pidin juttua huvittana kömmähdyksenä, ja olin unohtanut jutun kokonaan, kunnes kyseisen artikkelin toimittaja otti minuun yhteyttä yllättävän agressiivisella sähköpostilla. Hänen mielestään en saisi kirjoittaa asioista tutkimatta niiden taustoja tarkasti, ja hänen mielipiteensä oli se, että tällaisten juttujen suora kopiointi valtakunnalliseen iltapäivälehteen ei ole vain sallittua, vaan jopa suotavaa.

Toimittajan selityksestä kerrotaan tarkemmin aiemman jutun päivityksessä:

Kertomansa mukaan toimittaja oli tekstissään maininnut artikkelin lähteen, mutta ladontavaiheessa se oli unohtunut jutusta pois. Oikaisu on lähteen puuttumisen johdosta on toimittajan mukaan Iltalehteen kirjoitettu, mutta ainakaan netissä se ei ole nähtävissä. Koska oikaisun kirjoittaja ei Susannan mukaan ole enää Iltalehden palveluksessa, ei Susanna halunnut kysyttyäni kertoa tarkemmin, minkä päivän lehdessä ja millä sivulla kyseinen oikaisu on luettavissa, joten asian toteaminen on hieman hankalaa tai ainakin työlästä.

Usein kysyttyjä kysymyksiä tekijänoikeuslaista voi lukea Jukka Korpelan sivuilta. Siellä kerrotaan myös sitaattioikeudesta. Täytyy tosin sanoa, etten ole ihan varma miten tuo Karin tapaus suhtautuu tekijänoikeuslakiin. Ehkä Lakiblogi voisi ottaa kantaa?

Tässä samalla voikin kiittää sitä Anna-lehden toimittajaa, joka Marie Fredriksson -artikkelissaan käytti The Daily Roxettea lähteenä ja myös ilmoitti sen.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.