Maanantai 11. elokuuta 2003 klo 13:34

Helsingin Sanomien Verkkoliite on ilmeisesti viimeistä päivää ilmainen. ”Ilmeisesti” sen takia, että joillakin saitin sivuilla sanotaan, että palvelu on maksuton 12.8. asti ja joillakin, että 11.8. asti. Hesari ei kuitenkaan ole viime päivinä antanut kovin hyvää kuvaa saitin toimivuudesta, mikä ei varmastikaan edesauta maksullisen palvelun myyntiä. Viime viikolla yhtenä päivänä aamun lehti saatiin verkkoon vasta iltapäivällä ja tänä aamuna osastojen etusivujen otsikoista moni linkitti tyhjälle sivulle. Ihmeellistä on myös se, että uudistus siirsi aamun lehden normaalin julkaisuajan vasta aamuyhdeksään, kun aikaisemmin lehti julkaistiin aamuyöstä.

Hesarin uudistuksessa ikävä juttu oli myös se, että kaikki vanhat artikkelien osoitteet lakkasivat toimimasta ja vanhaan osoitteeseen yrittäessä saitti antaa tylyn ”Sivua ei löydy”-ilmoituksen. Olisi ollut paljon käyttäjäystävällisempää, jos vanhat osoitteet olisi käännetty uuteen, toimivaan osoitteeseen, jossa olisi näytetty esimerkiksi jutun otsikko ja ingressi, mutta kehoitettu maksamaan, jos haluaa lukea jutun loppuun. Error 404 ei houkuttele ostamaan.

Selvää on kuitenkin se, ettei kaikki materiaali netissä voi olla ilmaista. Suomalaistenkin on syytä oppia vähitellen, että joistakin palveluista joutuu maksamaan, myös Internetissä.