Päivän asu

Pukeudun oikeastaan ympäri vuoden samalla tavalla: farkut, t-paita ja neule. Keväällä takki vaihtuu ohuemmaksi ja jos kesä on vähäluminen, takin ja neuleen voi jättää pois. Kerralla käytössä on vain muutama vaate kutakin lajia, lähinnä varmaan siksi että täydennän vaatekaappia vain pari-kolme kertaa vuodessa.

Tänään pukeuduin sinisiin C&A:n farkkuihin, tummansiniseen t-paitaan, jossa lukee I’m Jonathan from Spotify (teetin sen joskus jossain nettipalvelussa) ja leveäraitaiseen neuleeseen, tällä kertaa sellaiseen, jossa on vetoketju ja huppu. Jalassa olivat mustat sukat, joissa on violetti raita varren yläosassa. Ne tulivat seitsemän parin paketissa, jonka jokaisessa sukkaparissa oli erivärinen raita. Kätevämpää kuin kokomustat sukat, kun parittaa sukkia pesun jälkeen.

Kengät ovat Adidaksen parinkympin mustat lenkkarit, jotka ostin käytettyäni Reebokin lenkkarit parin vuoden aikana täysin loppuun. Reebokin huomattavasti kalliimmat kengät ostin joskus Tukholmasta ja ne olivat yhdet parhaista ikinä omistamistani kengistä. Adidaksen kengät eivät olleet niin hyvä ostos, vaikka hintaakin oli tietysti reilusti vähemmän. Adidakset ovat ikävän hiostavat ja ne narisevat välillä muovilattiaa vasten harmillisesti.

En normaalisti kirjoita enkä lue näitä muotibloggauksia. Pitääkö tähän laittaa vielä jotain? Aamupalaksi söin ruisleipää ja join soijalatten.

Yksitoista vuotta

Siitä on yksitoista vuotta kun syksyllä 1998 kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen esseen. Muistan siitä ainoastaan, että pääsin samassa lauseessa Ilmari Kiannon Punaisen viivan agitaattorista Spice Girlseihin. En muista enää yhtään mistä olin kirjoittamassa.

Sain äidinkielestä L:n, joten jopa YTL:ssä tykättiin.

Uusi harrastus

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olen aloittanut harrastuksen (ellei harrastukseksi lasketa sitä, että välillä tulee tehtyä iltaisin samantyyppisiä koodaushommia kuin töissä, mutta toisaalta niistä voi usein laskuttaa jotain asiakasta eikä harrastuksista yleensä voi, tietääkseni). Kaiken lisäksi olen aloittanut urheiluharrastuksen, mikä on vielä enemmän poikkeuksellista.

Eilen alkoi siis ratsastuksen alkeiskurssi Vihdin Ratsutallilla Tervalammella. Tämä oli kolmas kerta, kun olin ratsastamassa. Edelliset kaksi kertaa ovat olleet ratsastusretkiä, joissa on melko nopeasti vain lähdetty matkaan hevosten kanssa. Ihan kokonaan eivät niiltä retkiltä tulleet opit olleet unohtuneet, sillä olisin halunnut eiliselle tunnille vähän reippaampaa menoa. Voi tietysti olla, että syynä ensimmäisen tunnin rauhallisuuteen oli se, että kurssilla olisi saattanut olla mukana ihmisiä, jotka olisivat hevosen selässä menneet ihan lukkoon tai jopa paniikkiin. Näin ei kuitenkaan ollut ja itse asiassa kaikki kurssilaiset olivat ratsastaneet ennenkin.

Ratsuna ensimmäisellä tunnilla minulla oli Lassi, jonka säkäkorkeus on melkein yhtä paljon kuin minun pituuteni eli 176 cm, mikä on kai aika paljon. Siltikään se ei tuntunut kovin korkealta hevoselta, ainakaan näin kenttää kiertäessä. Jos lähden sen kanssa jollain tunnilla maastoon, voi mielipide muuttua. Voin kokemuksesta kertoa, että alamäkeä hevosella mennessä matalampikin hevonen tuntuu yllättävän korkealta.