Kuvia Osakan akvaariosta

Japanin-matkalla käytiin Osakan akvaariossa. Se on yksi maailman isoimmista ja hyvän kuvan sen laajuudesta antaa se, että akvaarioissa on pleksiä puolitoista kertaa maailman vuosituotanto. Toisin sanoen, jos Osakan akvaario perustettaisiin nyt, se voisi tilata puolentoista vuoden ajan kaiken pleksin, mikä maailmassa tuotetaan. Se on paljon se.

Akvaariota hallitsee valtava tilavuudeltaan 5,4 miljoonan litran ja korkeudeltaan yhdeksän metrin allas, jota kierretään spiraalin muotoisesti. Ulkokehällä on pienempiä, mutta korkeudeltaan niin ikään yhdeksänmetrisiä altaita. Vaikka tämä tarkoittaakin sitä, että saman altaan näkee ainakin kolme kertaa, on järjestely toimiva. Jokaisessa altaassa kun tapahtuu eri syvyydellä aivan eri asioita.

Akvaario on keskittynyt Tyynenmeren lajeihin. Näytillä on paitsi kaloja, myös joitakin vesilintuja ja nisäkkäitä. Lue loppuun

Kioton ravintoloista ja Japanin hintatasosta

Kapea kerrostalo KiotossaJapanissa talot ovat hyvin pieniä, koska maapinta-alasta on pulaa. Pienimmät ovat sellaisia, että kun kadulla seisoo talon edessä ja levittää kätensä, melkein ylettyy talon reunasta reunaan. Silti melkein joka talosta löytyy myös liiketilaa. Pieniä kauppoja on joka kulmassa, myös kauempana keskustasta. Ja ravintoloita, niitä on ihan kaikkialla. Ei ole niin pientä tilaa, etteikö siihen saisi perustettua nuudelipaikan tai baarin. Ei se mitään vaikka istumapaikkoja olisi vain kaksi. Jos ne ovat täynnä, niin sitten myydään bentō-lounaita mukaan.

Kun mennään keskustaan, ravintoloiden määrä on jotain aivan uskomatonta. Suomessa ravintola voi pärjätä vain, jos sillä on sisäänkäynti katutasossa. Kiotossa näin ei ollut, vaan sieltä saattoi löytyä taloja, joissa oli kuusi kerrosta ja joka kerroksessa pari ravintolaa. Ja seuraavassa talossa lisää ravintoloita. Useimmat ravintolat mainostivat vain talon kerrosopasteessa, jossa luki ravintolan nimi ja kerros. Mitään hintoja tai ravintolan tyyliä ei kerrottu katutasossa.

Hintataso Japanissa on Suomen luokkaa. Millekään säästölomalle ei Japaniin kannata lähteä, mutta ainakaan suomalaiselle maa ei varsinaisesti ole kallis. Parturihinnat näyttivät olevan vähän Suomea kalliimpia, mutta toisaalta se mikä Suomessa pyöristetään euroon, pyöristetään Japanissa sataan jeniin eli reiluun 70 senttiin. Sadan jenin kauppoja oli paljon ja niissä tavara oli keskimäärin laadukkaampaa kuin Suomeen viime aikoina avatuissa eurokaupoissa.

Hienommissa ravintoloissa olisi varmasti päässyt tehokkaasti rahoistaan, mutta kun tyytyi keskitasoon, sai illallakin syötyä hyvin suomalaisen lounaan hinnalla. Hyvä löytö oli ketjuravintola Watami. Paikka oli vähän kuin Japanin versio Chico’sista, mitä nyt Japanissa sellaisestakin paikasta löytyy ruokalistalta vaikkapa mustekalan jänteitä (tai mitä ne sitten oikeasti olivatkaan, englanninkielisestä käännöksestä kun ei ikinä voi olla varma). Söimme ravintolassa neljä ruokalajia sekä joimme karahvillisen viiniä ja pullollisen sakea. Loppusumma oli noin 20 euroa. Kyseisen ketjun paikka oli Kiotossa taas hyvä esimerkki ravintolan sijainnista. Alhaalla oli tällä kertaa sentään japaninkielinen kuvitettu ruokalista, mutta itse ravintola sijaitsi epämääräisesti talon kuudennessa kerroksessa.

Uusimmassa Anna-lehdessä on muuten hyvä juttu Japanista. Kirjoittaja on vieraillut ihan samoissa paikoissa kuin mekin ja saanut juttuunsa taltioitua oikein hyvin sen eksyneen tunteen, joka meilläkin oli Japanissa.

Mikä kumma maa tämä on?

Iltapäivällä palattiin Suomeen. Japanissa kello olisi nyt puoli neljä aamuyöllä, mutta täällä se vuorokausi vain jatkuu.

Japani on jotenkin niin erilainen maa kuin Suomi, että vasta kun ehti kahden viikon aikana vähän tottua, niin jo heitettiin takaisin tänne toiselle puolelle maapalloa. Täällä ei erotu väkijoukosta ja autot kulkevat oikealla puolella tietä, mutta silti Suomi tuntuu oudolta. Lentokone laskeutui kuin keskelle metsää. Lauantai-iltana kauppojen mennessä kiinni myöhäisimmät viikonlopun viettäjät kiirehtivät hakemaan mäyräkoiraansa. T-paitaan ja reisitaskushortseihin pukeutuneet äidit työntävät lastenrattaita ja polttavat tupakkaa. Televisiosta tulee robottisotaa ja formuloita.

Missä ovat koulupukuiset lapset? Missä pukumiehet salkut kädessä? Molempia näki yhtä lailla niin arkena kuin viikonloppuna. Ja mitä ihmettä, enkö minä 178 sentin pituudellani olekaan enää pidempi kuin muut?

Kuvia tulee joskus. Niitä on yli neljäsataa.

Peuroja Narassa

En ole millään malttanut istua koneen ääreen niin pitkäksi aikaa, että olisin saanut kirjoitettua kuulumisia Japanista. Temppelien, temppelien ja muiden satunnaisten nähtävyyksien kiertämistä kuitenkin jatketaan. Kiotossa ollaan vielä pari päivää minkä jälkeen siirrytään Osakaan.

Alunperin sääennusteet lupailivat sadetta tai vähintäänkin pilvistä, mutta aurinko täällä on paistanut. Lämpötila on kivunnut reilusti yli 30 asteen – tai niin uskoisin, koska lämpömittaria ei ole yleensä ollut saatavilla. Eilen oli ehkä matkan kuumin päivä ja illalla yhdeksän aikaan, kun oli jo ”mukavan viileää”, valomainoksen mittari näytti 25 astetta.

Tänään käytiin lähikaupungissa Narassa, jonka erikoisuutena ovat sadat kaupungissa vaeltelevat peurat. Ennen alueen buddhalaisten temppelien rakentamista peuroja pidettiin jumalten lähettiläinä ja koska ne ovat osa alueen historiaa, ne ovat alueen rakennusten tapaan suojeltuja. Puistossa on kojuja, joista voi noin euron hinnalla ostaa keksejä peuroille. Me tyydyimme katselemaan peurojen syöttämistä ja ottamaan peuroista kuvia.

Narassa olisi ollut lukuisia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä temppelikohteita, mutta tänään meille riittivät peurojen kuvaus, nuudelien syönti ja kahvilassa käynti. Sitten otettiin jo juna takaisin Kiotoon.

On muuten jotenkin huvittavaa, että Suomessa on viisi UNESCOn maailmanperintökohdetta, mutta pelkästään Naran pienestä kaupungista niitä löytyy useita (tosin UNESCO listaa ne yhtenä kohteena).

Jossain kaupungissa on maailma näytteillä

Kävimme sitten eilen matkan alkuperäisessä kohteessa, Aichin Expo 2005 -maailmannäyttelyssä. Ja ikävä kyllä jouduimme hieman pettymään.

Jos siis olet itse aikeissa vierailla Expossa, tee kuten me emme tehneet, ja varaa etukäteen paitsi pääsylippu, myös paikat niihin kohteisiin, joissa aiot näyttelyssä käydä. Muuten esimerkiksi Toyotan huippusuosittuun robottiesitykseen saa kärvistellä jonossa neljä tuntia. Meitä ei jonotus kiinnostanut, vaan robotit jäivät näkemättä. Kannattaa huomata, että kaikkien kohteiden varauksia ei voi tehdä netissä, vaan ne joutuu tekemään puhelimitse. Enkä muista englanninkielisillä sivuilla nähneeni mitään mainintaa varausten tekemisestä. Kannattanee siis hankkia japanilaisia ystäviä ennen maailmannäyttelyyn lähtemistä.

Toyotan missaaminen oli ikävää, mutta suurin pettymys oli kuitenkin pääkohteen eli Satsukin ja Mein talon sisäpuolen jääminen näkemättä. Kyseiseen kohteeseen olisi pitänyt tehdä varaus postitse ja jonotusaika on tällä hetkellä noin kolme kuukautta. Paikkaan kun pääsee vain 800 ihmistä päivässä ja tätä kirjoittaessa reilun kahden kuukauden aikana näyttelyssä on käynyt jo lähes kuusi ja puoli miljoonaa ihmistä, joista varnasti halukkaita talossa kävijöitä olisi tuhansittan joka päiväksi. Expon työntekijä oli kovasti pahoillaan ja sanoi ettemme ole ainoita, jotka eivät tienneet etukäteisvarauksesta, mutta edes surkea ääni ei auttanut meitä portin toiselle puolelle. Lue loppuun

Kioton kuumuudessa, päivä kolme

Kolme päivää Kiotossa vaeltelua on nyt takana. Japani vaikuttaa ainakin Kioton perusteella miellyttävältä ja turvalliselta matkailumaalta. Hieman meidän kielitaidottomuutemme on haitannut vuorovaikutusta, mutta ehkä ensi kerralla olemme jo opetelleet japanin kielen.

Minulle on levykaupasta tarttunut mukaan muutama Roxette-levy (ihan vaan kun niissä lukee ”Made in Japan”) ja Tia on ostanut lehtiä ja askartelutarvikkeita. Hello Kitty – tai Totoro-tuotteita ei olla vielä ostettu, mutta niiden löytäminen ei ainakaan ole vaikeaa: joka kaupassa, oli se sitten vaikka ruokakauppa tai kangaskauppa, on jotain Hello Kitty -aiheista. Totoroja ja Muumeja on vähän vähemmän, mutta niitäkin noin joka toisessa paikassa. Tavaratalon eläinosastolta olisi voinut ostaa itselleen kissan, koiran tai kanan, mutta niitäkään ei ostettu.

Sää on ollut mitä mainion. Alunperin kymmenen päivän ennuste lupasi joka päivälle sadetta, mutta vielä sitä ei ole tullut. Lämpötila on ollut joka päivä reilusti yli 25 astetta ja ilma ollut kostean painostavaa. Asuinpaikkamme, Hanakiya Inn -ryokan, on varsin mukava ja kotoisa, tosin äänieristyksessä on toivomisen varaa. Ryokanin emäntä Eimi asuu perheineen yläkerrassa ja heidän aamunsa alkaa hieman turhan aikaisin. Lomalla kun voisi nukkua pidempäänkin kuin seitsemään.