Gösta Sundqvistin muistokonsertti

Isänpäivän Trivial Pursuitin lomassa katsoimme Gösta Sundqvistin muistokonserttia, jonka YLE oli taltioinut Helsingin juhlaviikoilta. Ja kylläpä olikin huono konsertti. Olen varmaan musiikin vihaaja, mutta konserttiin valittujen artistien Leevi and the Leavings -yritelmät kuulostivat kauheilta. Joko esitykset ylitulkittiin, jolloin niistä katosi tarvittava leevimäinen vähäeleisyys, tai sitten ne esitettiin vaisusti nuotin vierestä. Esiintyjiksi oli valittu esityisesti yliarvostettuja, mutta huonosti laulavia tähtiä, kuten Tuomari Nurmio, Ismo Alanko, Jonna ”Nylon Beatin Jonna” Kosonen, Jukka Poika ja Marjo Leinonen. Tai no en minä tiedä tunteeko niin moni kahta viimeistä, että heitä voisi sanoa yliarvostetuksi. Esitys kruunattiin esittämällä ”Jos Helsinki on kaunis” ”We Are The World” -tyylisellä yhteislaululla, jossa suurin osa esiintyjistä ei osannut edes sanoja.

Onneksi sentään voitin Trivial Pursuitin.

Opas kuvasuhteisiin

Jason Kottke linkittää erinomaiselle sivulle: Guide to film aspect ratios. Sivulla käydään läpi yleisimmät käytössä olevat elokuvien ja TV-ohjelmien kuvasuhteet. Samalla näytetään esimerkkejä oikeista ja vääristä tavoista siirtää elokuvia kuvasuhteesta toiseen esimerkiksi TV-esitystä varten. [via Remaindered links]

Pan & Scan

Pahinta on tietysti pan & scan-tekniikan käyttäminen, jolloin alunperin laajakuvana esitetystä elokuvasta leikataan kylmästi pois vasen ja oikea reuna, jotta kuva mahtuu television 4:3-kuvasuhteeseen. 2,35:1-laajakuvan kohdalla tämä tarkoittaa jopa 45 prosentin kuva-alan leikkautumista. Huvittavaa on se, että ihmiset kuulemma oikeasti soittelevat TV-kanavien ohjelmapäivystyksiin ja kyselevät närkästyneenä, että miksi elokuvien kuvasta on peitetty osa sellaisilla rumilla mustilla palkeilla…

Suuret suomalaiset -äänestyksessä vaalivilppiä?

Sektorissa epäillään, että YLEn Suuret suomalaiset -äänestyksen tuloksia on peukaloitu. Kymmenen kärkeen ylsi ainoastaan perinteisesti merkkihenkilöinä pidettyjä suomalaisia, kuten Kekkonen, Sibelius ja Mannerheim. Ainoa elossa oleva kärkikymmenikössä on Tarja Halonen. Top 10 pääsee Suuret suomalaiset -kisan finaaliin. Nettikampanjoilla ääniä keränneet mäkihyppääjä-strippari-laulaja Matti Nykänen (11. sija), Suomen pisin mies Väinö Myllyrinne (12.), laulaja Ville Valo (13.) ja Linus Torvalds (16.) jäivät kätevästi juuri kärkikymmenikön ulkopuolelle. Varsinkin Väinö Myllyrinteen jääminen pois listalta epäilyttää, sillä humoristinen kampanja ”todellisesta suurmiehestä” levisi netissä kulovalkean tavoin.

Poistettuja kohtauksia

Ilmeisen halpa tapa saada lisämateriaalia DVD-levyille on laittaa mukaan leikkausvaiheessa elokuvasta poistettuja kohtauksia. Yleensä nämä kohtaukset ovat kovin epäkiinnostavia, koska niiden kuvaa ja ääntä ei ole jälkikäsitelty samalle laatutasolle kuin varsinaisen elokuvan kuva ja ääni.

Poistetut kohtaukset eivät kuitenkaan enää ole pelkästään DVD-elokuvien yksinoikeus. Liza Marklundin kirjan Punainen susi lopussa annetaan salasana, jolla pääsee käsiksi kirjailijan virallisen saitin suojattuun osioon. Sieltä löytyy todellakin ruotsinkielisestä alkuteoksesta poistettuja kohtauksia kirjailijan kommenteilla varustettuna.

Olen muuten kovasti pitänyt kahdesta Liza Marklundin dekkarista, jotka olen viime aikoina lukenut. Molemmat kuuluvat sarjaan, jossa päähenkilönä on Kvällspressen-iltapäivälehden rikostoimittaja Annika Bengtzon. Suosittelen ehdottomasti Marklundin kirjoihin tutustumista. Kannattaa tosin huomata, että kirjoissa viitataan jonkin verran sarjan edellisten osien tapahtumiin, joten lukemista ei kannata aloittaa ainakaan Punaisesta sudesta, jossa viittauksia on erityisen paljon.

11'09"01

Eilen tuli ykköseltä elokuva 11’09″01. Elokuva koostui 11 lyhytelokuvasta, jotka oli ohjannut 11 ohjaajaa 11 eri maasta. Tyylilaji oli vapaa, mutta aiheen piti koskea syyskuun 11. päivää. Elokuvien pituudeksi oli määritelty 11 minuuttia ja 9 sekuntia.

Paitsi tyyli, myös taso vaihteli. Paras ja tunteita herättävin jakso oli meksikolaisen Alejandro González Iñárritun ohjaama lyhytelokuva. Siinä oli lähes koko ajan musta ruutu ja taustalla kuului aluksi hälinää ja sitten kauhun huutoja ja romahtavan tornitalon jylinää. Hetkittäin näytettiin välähdyksiä WTC:n terrosti-iskun kauheuksia, kuten pilvenpiirtäjän yläkerroksista alas hyppääviä ihmisiä.

Aivan erilainen näkemys syyskuun 11. päivään oli iranilaisella Samira Makhmalbafilla. Hänen elokuvansa kertoi iraninafganistanilaisesta opettajasta ja hänen ala-asteikäisestä luokastaan. Siinä opettaja kertoi lapsille kaukana Amerikassa tapahtuneesta koko maailmaa järkyttäneestä tapahtumasta, mutta lapsille paljon läheisempää oli kaivoon pudonnut isä. Pilvenpiirtäjä oli lapsille täysin tuntematon käsite, matkapuhelimesta puhumattakaan. Amerikka ja ”koko maailma” on aika kaukana, kun sitä katsoo lapsen silmin toiselta puolen maapalloa.

Brittiläisen Ken Loachin elokuva kertoi kyllä syyskuun 11:nnestä, mutta vuodesta 1973, ja tapahtumat sijoittuivat Chileen. 11.9.1973 kenraali Pinochet teki Yhdysvaltain avustuksella sotilasvallankaappauksen, koska Yhdysvaltain mielestä kansan valitsema sosialistinen presidentti Salvador Allende oli uhka amerikkalaiselle demokratialle. Pinochetin diktatuurin aikana 30 000 ihmistä ”katosi”. Loach näytti elokuvassa pelottavan sarkastisesti pätkiä George W. Bushin puhetta, jossa hän uhkasi tuhota maat, jotka ovat riistävät kansaltaan vapauden ja demokratian.

Rentouttava sunnuntai-ilta

Kylläpä olikin virkistävä sunnuntai-ilta – tai sitten ei. Uuden asuintalomme rakennuttaja lahjoitti kaikille asukkaille elokuvaliput ja käytimme liput Fahrenheit 9/11:n katsomiseen. Michael Mooren kohua herättänyt dokumenttielokuva oli osittain hauska, mutta loppujen lopuksi aika ahdistava lähinnä sen takia, että se ainakin suurimmaksi osaksi on totta. Miten voi maailmasta löytyä tuollaista kaksinaismoralismia, jota Yhdysvallat levittää?

Elokuvan jälkeen menimme kotiin, jossa katsoimme telkkarista Epäilyksen polttopisteen. Kyseessä on englantilainen poliisisarja, jonka viimeisimmät jaksot ovat kertoneet tapauksesta, johon liittyy huumeita ja lapsiprostituutiota. Tosi rentouttavaa.

Vaan ei siinä vielä kaikki. Epäilyksen polttopisteen jälkeen käänsimme Neloselle, jossa tuli Titanicin viime minuutit. Rentouttavaksi ei voi sanoa myöskään elokuvaa, jossa tuhannet ihmiset hukkuvat ja joka kaiken lisäksi perustuu tositapahtumiin.