Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Hesarin artikkelisivut aina vain sekavammiksi

Widgets at HS.fi

Hesarin saitin artikkelit ovat muuttuneet hankalammiksi lukea. Itse jutun osuus on sinänsä toistaiseksi pidetty ihan siistinä, mutta jokaisen jutun perään on liitetty widgetien tapaisia elementtejä, jotka tekevät sivun ulkoasusta sekavan.

Erityisen hankalaksi nämä elementit tekee se, että niistä osa liittyy luettavana olevaan artikkeliin, mutta suurin osa sisältää linkkejä Hesarin ulkopuolelle. Tätä ei kuitenkaan voi pikavilkaisulla päätellä niiden järjestyksestä eikä ulkonäöstä.

Ensimmäisenä elementtinä on Hesarin oma widget, jonka neljä ensimmäistä alanäkymää listaavat yleisesti HS.fi:n suosituimpia ja uusimpia artikkeleita. Viides alanäkymä listaakin suomalaisia blogeja, jotka viittaavat juuri luettavana olevaan juttuun. Hyvä idea, mutta kummalliseen paikkaan piilotettu.

Tämän laatikon alla on näkyvissä artikkeliin liittyvät lukijakeskustelut. Ympärillä olevat värikkäät elementit piilottavat sen turhan tehokkaasti. Tai ehkä Hesarilla on todettu keskusteluiden olevan tasoltaan sellaisia, että niiden piilottamiseen on syytäkin?

Seuraavat kolme elementtiä linkittävät Sanoma Osakeyhtiön muihin palveluihin: Ilta-Sanomiin, Taloussanomiin ja Oma kaupunki -saitille. Ne kaikki ovat mainoksen ja sisältöelementin välimuotoina jollain tavalla väärässä paikassa. Vaikka ne tietysti ovatkin mainoksia, Hesarin kaltaiselle päivälehdelle sopisi paremmin, että elementit olisi tyylikkäämmin sovitettu sivun muuhun ulkoasuun.

Eniten kuitenkin häiritsee se, että sisällön järjestys on sekava. Olisi loogista, että artikkelin jälkeen näytettäisiin siihen liittyvä sisältö (keskustelut ja blogikirjoitukset) ja vasta sen jälkeen uusimmat artikkelit Hesarista ja muista lehdistä.

Vaan eipä Hesarin sivut ole mitään Aftonbladetin sivuihin verrattuna. Ihan tavallinen artikkelisivu on yli 12 000 pikseliä korkea:

Aftonbladet pages are huge

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.