Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Vain blogeissa

Bloggaus, jota usein myös kansalaisjournalismiksi kutsutaan, noudattaa yleensä paljolti yleisiä journalismin kirjoittamattomia sääntöjä. Älkää minulta kysykö, mitä ne säännöt ovat, mutta jotenkin tuntuu, että niitä rikotaan Media=blogin jutussa blogivuoden 2005 tapahtumista.

Kirjoituksessa listataan “kymmenen vuoden olennaisinta blogeihin liittyvää tapausta Suomessa”. Tai itse asiassa kahdeksan, sillä kirjoittaja ei keksinyt kahta viimeistä, vaan pyytää lukijoita keksimään ne. Jotenkin minusta tuntuu, ettei tuollainen menisi läpi juuri missään lehdessä. Blogeissa on niin helppo painaa julkaisunappia, vaikka ei olisikaan ihan miettinyt loppuun asti, mitä sanoo.

Tai jotain.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.