Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Totuus satuttaa

Animalian ulkomainoskampanja loppui päivän jälkeen, kertoo Hesari. JCDecaux katsoi parhaaksi poistaa mainokset saatuaan “loukkaantuneilta ihmisiltä vuorokaudessa kymmeniä soittoja”. “Palaute oli siinä määrin runsasta, että katsoimme viisaammaksi luopua kampanjasta”, sanoo asiakkuusjohtaja Lauri Tillanen Hesarissa, vaikkei osaakaan kertoa, millaista palautetta JCDecaux on saanut. Animaliassa mainosten poistamista pidetään pahemman luokan sensuurina.

Ehkä shokeeraavat, mutta myös hyvin tyylikkäät mainokset, joista kahdessa esiintyy tehotuotannon eläimiä ja yhdessä entisen eläimen turkki, ovat ainakin toistaiseksi nähtävissä JCDecaux’n kuvapankissa:

Tapaus kuulostaa todella kummalliselta. Vaikuttaa oudolta, että nämä mainokset olisivat todella ehtineet vuorokaudessa synnyttää niin paljon meteliä, että yhtiö olisi ollut painostettu poistamaan mainokset. Enemmän kuulostaa siltä, että isolle pomolle on sanottu, että ensi kerralla ei sitten ole tarjolla karitsanleikettä Kämpissä eikä metsästyslomaa tunturissa, elleivät mainokset lähde ja äkkiä.

Minä en masinoi nyt mitään, ettei tule taas sanomista, mutta JCDecaux’lle saa lähettää aiheesta palautetta. Minä en myöskään sitten sanonut, että Animalialle voi lahjoittaa rahaa, tai että voi käydä tutustumassa kampanjan omaan saittiin. Sieltä saa julisteet PDF:nä.

Päivitys: Keskustelua (tai lähinnä tyrmistyneisyyden ilmauksia) aiheesta löytyy muun muassa Helsingin Sanomien uusilta keskustelualueilta.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.