Visa Kopu

Visa Kopun blogi mielenkiintoisista asioista.

Gösta Sundqvistin muistokonsertti

Isänpäivän Trivial Pursuitin lomassa katsoimme Gösta Sundqvistin muistokonserttia, jonka YLE oli taltioinut Helsingin juhlaviikoilta. Ja kylläpä olikin huono konsertti. Olen varmaan musiikin vihaaja, mutta konserttiin valittujen artistien Leevi and the Leavings -yritelmät kuulostivat kauheilta. Joko esitykset ylitulkittiin, jolloin niistä katosi tarvittava leevimäinen vähäeleisyys, tai sitten ne esitettiin vaisusti nuotin vierestä. Esiintyjiksi oli valittu esityisesti yliarvostettuja, mutta huonosti laulavia tähtiä, kuten Tuomari Nurmio, Ismo Alanko, Jonna “Nylon Beatin Jonna” Kosonen, Jukka Poika ja Marjo Leinonen. Tai no en minä tiedä tunteeko niin moni kahta viimeistä, että heitä voisi sanoa yliarvostetuksi. Esitys kruunattiin esittämällä “Jos Helsinki on kaunis” “We Are The World” -tyylisellä yhteislaululla, jossa suurin osa esiintyjistä ei osannut edes sanoja.

Onneksi sentään voitin Trivial Pursuitin.

Tämä on vanha sivusto. Löydät minut esimerkiksi täältä: Roxeteer Media Oy, Instagram ja Twitter.