Visa Kopu

Taas työn ääressä. Olo on paska, mutta onnellinen. Flunssa on pistänyt pään pyörälle ja vatsan sekaisin, eikä liian vähäiset yöunetkaan asiaa auta.

Teimme siis Tian kanssa pikamatkan Halmstadiin, Ruotsin länsirannikolle. Tiistaiaamuna kello soi 5.30 ja koiran ulkoilutuksen (koiruli jäi Taijan hoitoon matkan ajaksi) jälkeen suunnistimme kaatosateessa bussipysäkille, josta Ryanairin oma bussi otti meidät mukaan. Asiaa ei todellakaan Ryanairin nettisivuilla mitenkään selvästi sanota, mutta yhtiö odottaa, että ihmiset aina soittavat ja varaavat bussikyydin numerosta 03-383 5444. Kyseinen numero on Pirkkalan lentokentän terminaali 2:n asiakaspalvelun numero. Asiakaspalvelu on auki vain aikaisin aamulla ja myöhään illalla, eli silloin kun Ryanairin aamu- ja iltalennot Skavstaan lähtevät. Numerosta sai myös Ryanairiin liittyvää asiakaspalvelua, vaikka yhtiö ei sitä mainostakaan.

Koska asumme Hämeenlinnantien varressa, saimme järjestettyä bussin pysähtymään lähipysäkillämme, mikä säästi meiltä parinkymmenen minuutin taksimatkan keskustaan. Which was nice.

Tampere-Pirkkalan lentokenttä on hyvin pieni ja palvelut rajallisia. Kotipizza on ainoa ravintolavaihtoehto. Lentolippua ei Ryanairin lennoille saa, vaan varausnumero ja kuvallinen henkilöllisyystodistus riittää koneeseen pääsyyn.

Lento Tukholma-Skavstaan (oikeasti noin sadan kilometrin päässä Tukholmasta, lähin kaupunki Nyköping, Ruotsin Porvoo) kesti vajaan tunnin. Tia-paran korvaan sattui laskeutuminen, mutta muuten lento ja laskeutuminen sujui kuin millä tahansa lentoyhtiöllä. Aterian ja ilmaisten juomien puute ei paljon noin lyhyellä lennolla haitannut.

Enemmän haittasi se, että matkustajien suhteen Ryanair on kuin lentoyhtiöiden Ruotsin-laiva. Ihmiset eivät ehkä olleet ihan niin humalassa, mutta yhtä tyhmiä juttuja siellä sai kuunnella. Tai ehkä meillä oli vain huono tuuri sekä meno- että paluumatkalla vieressä istujien suhteen.

Bussi Skavstasta Nyköpingiin ei ikinä tullut, joten Thomas, Karin ja Robert hakivat meidät suoraan lentokentältä, josta matka jatkui autolla halki Ruotsin. Autolla-ajoa kertyi viitisen tuntia ennen kuin Tylösandin hiekkasärkät näkyivät. Kirjauduimme hotelliin, jonka Roxette-kultalevyillä vuoratussa yökerhossa Leif’s Loungessa illan tapahtuma eli Per Gesslen ruotsinkielisen soololevyn julkistusbileet järjestettiin.

Kutsuvieraslistalla olleille jaettiin liput pari tuntia ennen juhlia. Oli ihan hauska huomata, että levy-yhtiön edustajakin tunnisti heti nimeni, vaikkei naamaa ollutkaan ennen nähnyt – syynä tietysti maailman suurimman Roxette-sivuston päätoimittajuus.

Hullut saksalaiset fanit (ja kai siellä muunkinmaalaisia oli) jonottivat seuraavat tunnit tuulessa ja sateessa sisäänpääsyä. Itse menin nukkumaan ja Tia lähti seurueemme kanssa syömään. Juhliin menimme noin tunnin ovien avautumisen jälkeen, jolloin olisi vieläkin päässyt vaikka lavan eteen halutessaan. “Tyska fansen” tekivät taas itsestään naurettavia.

Perin ja bändin vetämä tunnin klubikeikka oli varsin hyvä. The Daily Roxettessa on artikkeli keikasta. Pääsimme myös haastattelemaan Periä keikan jälkeen. Haastattelusta on tulossa juttu myöhemmin. Haastattelu on nyt julkaistu.

Ruotsalaiset lehdet ylistivät keikan maasta taivaisiin. Se on huvittavaa, koska kaikki mitä Roxette tekee, on ruotsalaisen lehdistön mielestä huonoa ja kaupallista, mutta heti kun Per julkaisee ruotsinkielistä materiaalia, hän onkin säveltäjänero ja radiopopin mestari.

Aamulla söimme Hotel Tylösandin erinomaisen aamiaisen, jonka jälkeen kiersimme autolla pikaisesti Halmstadin keskustan ja lähdimme ajelemaan jälleen Ruotsin halki kohti Nyköpingiä. Thomas jätti meidät Nyköpingin keskustaan, jossa vietimme alkuillan. Sen jälkeen kuljimme paikallisbussilla (ilmaiseksi, koska lippulaite ei toiminut) lentoasemalle, Ryanairilla Tampereelle ja Tampereelta bussilla kotiin.

Matka oli kyllä hieno, mutta vähän turhan paljon tuli bussissa, lentokoneessa, autossa, lentokentällä ja bussipysäkillä istumista. Ensi kerralla Mikko saa kyllä oikeasti viedä meidät pienkoneella suoraan Halmstadin kentälle…