Torstai 6. helmikuuta 2003 klo 20:25
AppleScript on hieno asia. Nimensä mukaisesti se on Applen kehittämä skriptauskieli, jolla voi ohjata monien Macintosh-ohjelmien toimintaa. Osassa skriptaus rajoittuu lähinnä ohjelman käynnistämiseen, mutta joissakin voi skriptaamalla tehdä paljon enemmän – jopa sellaista mitä ei ilman skriptausta pääse tekemään.
En tullut eilen maininneeksi, mutta tekemäni Macmaailman ilmestymiskalenteri iCaliin oli tehty AppleScriptillä. Kalenterissa oli 20 merkintää pitkin vuotta, enkä halunnut klikkailla edestakaisin iCalissa tekemässä merkintöjä (varsinkin kun koko päivän kestävien merkintöjen tekeminen on siinä harvinaisen puuduttavaa, mutta ei siitä nyt enempää). Tein siis yksinkertaisen skriptin, jolle annettiin päiväykset listana ja joka kävi sitten listan läpi luoden tarvittavat 20 merkintää.
Tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen mitä jotkut muut ovat tehneet. Jesse Shanks kertoo, kuinka OmniGrafflea voi käyttää AppleScriptin avulla RSS-lukijana. Normaalisti kyseinen ohjelma on tarkoitettu lähinnä vuokaavioiden piirtämiseen.
Scripting Matters, Inc. on julkaissut sivuillaan Adobe AppleScript Success Storyn, jossa näytetään videona muun muassa kuinka skriptattiin Adobe Illustrator piirtämään 954 graafia Access-tietokannasta saatujen numeroiden perusteella.