Iltapäivällä palattiin Suomeen. Japanissa kello olisi nyt puoli neljä aamuyöllä, mutta täällä se vuorokausi vain jatkuu.

Japani on jotenkin niin erilainen maa kuin Suomi, että vasta kun ehti kahden viikon aikana vähän tottua, niin jo heitettiin takaisin tänne toiselle puolelle maapalloa. Täällä ei erotu väkijoukosta ja autot kulkevat oikealla puolella tietä, mutta silti Suomi tuntuu oudolta. Lentokone laskeutui kuin keskelle metsää. Lauantai-iltana kauppojen mennessä kiinni myöhäisimmät viikonlopun viettäjät kiirehtivät hakemaan mäyräkoiraansa. T-paitaan ja reisitaskushortseihin pukeutuneet äidit työntävät lastenrattaita ja polttavat tupakkaa. Televisiosta tulee robottisotaa ja formuloita.

Missä ovat koulupukuiset lapset? Missä pukumiehet salkut kädessä? Molempia näki yhtä lailla niin arkena kuin viikonloppuna. Ja mitä ihmettä, enkö minä 178 sentin pituudellani olekaan enää pidempi kuin muut?

Kuvia tulee joskus. Niitä on yli neljäsataa.

En ole millään malttanut istua koneen ääreen niin pitkäksi aikaa, että olisin saanut kirjoitettua kuulumisia Japanista. Temppelien, temppelien ja muiden satunnaisten nähtävyyksien kiertämistä kuitenkin jatketaan. Kiotossa ollaan vielä pari päivää minkä jälkeen siirrytään Osakaan.

Alunperin sääennusteet lupailivat sadetta tai vähintäänkin pilvistä, mutta aurinko täällä on paistanut. Lämpötila on kivunnut reilusti yli 30 asteen – tai niin uskoisin, koska lämpömittaria ei ole yleensä ollut saatavilla. Eilen oli ehkä matkan kuumin päivä ja illalla yhdeksän aikaan, kun oli jo “mukavan viileää”, valomainoksen mittari näytti 25 astetta.

Tänään käytiin lähikaupungissa Narassa, jonka erikoisuutena ovat sadat kaupungissa vaeltelevat peurat. Ennen alueen buddhalaisten temppelien rakentamista peuroja pidettiin jumalten lähettiläinä ja koska ne ovat osa alueen historiaa, ne ovat alueen rakennusten tapaan suojeltuja. Puistossa on kojuja, joista voi noin euron hinnalla ostaa keksejä peuroille. Me tyydyimme katselemaan peurojen syöttämistä ja ottamaan peuroista kuvia.

Narassa olisi ollut lukuisia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä temppelikohteita, mutta tänään meille riittivät peurojen kuvaus, nuudelien syönti ja kahvilassa käynti. Sitten otettiin jo juna takaisin Kiotoon.

On muuten jotenkin huvittavaa, että Suomessa on viisi UNESCOn maailmanperintökohdetta, mutta pelkästään Naran pienestä kaupungista niitä löytyy useita (tosin UNESCO listaa ne yhtenä kohteena).

Kävimme sitten eilen matkan alkuperäisessä kohteessa, Aichin Expo 2005 -maailmannäyttelyssä. Ja ikävä kyllä jouduimme hieman pettymään.

Jos siis olet itse aikeissa vierailla Expossa, tee kuten me emme tehneet, ja varaa etukäteen paitsi pääsylippu, myös paikat niihin kohteisiin, joissa aiot näyttelyssä käydä. Muuten esimerkiksi Toyotan huippusuosittuun robottiesitykseen saa kärvistellä jonossa neljä tuntia. Meitä ei jonotus kiinnostanut, vaan robotit jäivät näkemättä. Kannattaa huomata, että kaikkien kohteiden varauksia ei voi tehdä netissä, vaan ne joutuu tekemään puhelimitse. Enkä muista englanninkielisillä sivuilla nähneeni mitään mainintaa varausten tekemisestä. Kannattanee siis hankkia japanilaisia ystäviä ennen maailmannäyttelyyn lähtemistä.

Toyotan missaaminen oli ikävää, mutta suurin pettymys oli kuitenkin pääkohteen eli Satsukin ja Mein talon sisäpuolen jääminen näkemättä. Kyseiseen kohteeseen olisi pitänyt tehdä varaus postitse ja jonotusaika on tällä hetkellä noin kolme kuukautta. Paikkaan kun pääsee vain 800 ihmistä päivässä ja tätä kirjoittaessa reilun kahden kuukauden aikana näyttelyssä on käynyt jo lähes kuusi ja puoli miljoonaa ihmistä, joista varnasti halukkaita talossa kävijöitä olisi tuhansittan joka päiväksi. Expon työntekijä oli kovasti pahoillaan ja sanoi ettemme ole ainoita, jotka eivät tienneet etukäteisvarauksesta, mutta edes surkea ääni ei auttanut meitä portin toiselle puolelle. Lue loppuun →