Uusittu Linko

Linkkiblogi Linko on uusiutunut ulkoasultaan ja taustajärjestelmältään. Jos mahdollista, uusi versio on vielä tylsemmän näköinen kuin vanha, mutta sisältöhän se on mikä ratkaisee.

Uusi Linko käyttää alustanaan kustomoitua WordPress-blogisoftaa. Kaikki muutokset on toteutettu erillisellä laajennuksella ja ulkoasuteemalla eikä WordPressin sisäiseen koodiin ole koskettu lainkaan. Julkaisen varmaankin Lingon käyttämän laajennuksen jossain vaiheessa tässä blogissa, kunhan vain saan sen siivottua levitettävään kuntoon.

Mainoksia Lingossa

Viime yöstä alkaen Lingon RSS-syötteessä on ollut mukana mainosbannereita. Tämä on toistaiseksi kokeilu ja haluan mielelläni kuulla palautetta lukijoilta. Ensimmäisen saamani palautteen perusteella suomalaiset lukijat eivät ole valmiita siihen, että blogi yrittää kattaa kulunsa mainoksilla. Toisaalta, jopa Pinserissä on mainoksia enkä tiedä onko siellä kukaan valittanut.

Lingon mainokset on erikseen valittu Linkoon ja voin luvata, ettei sinne tule mainoksia ainakaan yhdeltäkään sellaiselta firmalta, jonka toimintaa en itse tukisi. Ainakin tällä hetkellä mainokset tulevat TradeDoublerilta. Provisiot ovat suhteellisen pieniä, kuten levykauppa Platalla 4% jokaisesta bannerin kautta tehdystä ostoksesta.

Mainokset on toteutettu iframena eli mainokset näkyvät vain RSS-lukijaohjelmissa, jotka osaavat hakea iframen sisällön. Esimerkiksi Bloglines ei mainoksia näytä.

Mainosten lisäämisen pohjana oli Lingossakin linkitetty How To Make Money With Your Blog Site ja Boing Boingin vastaava kokeilu.