Eilen tuli ykköseltä elokuva 11’09″01. Elokuva koostui 11 lyhytelokuvasta, jotka oli ohjannut 11 ohjaajaa 11 eri maasta. Tyylilaji oli vapaa, mutta aiheen piti koskea syyskuun 11. päivää. Elokuvien pituudeksi oli määritelty 11 minuuttia ja 9 sekuntia.

Paitsi tyyli, myös taso vaihteli. Paras ja tunteita herättävin jakso oli meksikolaisen Alejandro González Iñárritun ohjaama lyhytelokuva. Siinä oli lähes koko ajan musta ruutu ja taustalla kuului aluksi hälinää ja sitten kauhun huutoja ja romahtavan tornitalon jylinää. Hetkittäin näytettiin välähdyksiä WTC:n terrosti-iskun kauheuksia, kuten pilvenpiirtäjän yläkerroksista alas hyppääviä ihmisiä.

Aivan erilainen näkemys syyskuun 11. päivään oli iranilaisella Samira Makhmalbafilla. Hänen elokuvansa kertoi iraninafganistanilaisesta opettajasta ja hänen ala-asteikäisestä luokastaan. Siinä opettaja kertoi lapsille kaukana Amerikassa tapahtuneesta koko maailmaa järkyttäneestä tapahtumasta, mutta lapsille paljon läheisempää oli kaivoon pudonnut isä. Pilvenpiirtäjä oli lapsille täysin tuntematon käsite, matkapuhelimesta puhumattakaan. Amerikka ja “koko maailma” on aika kaukana, kun sitä katsoo lapsen silmin toiselta puolen maapalloa.

Brittiläisen Ken Loachin elokuva kertoi kyllä syyskuun 11:nnestä, mutta vuodesta 1973, ja tapahtumat sijoittuivat Chileen. 11.9.1973 kenraali Pinochet teki Yhdysvaltain avustuksella sotilasvallankaappauksen, koska Yhdysvaltain mielestä kansan valitsema sosialistinen presidentti Salvador Allende oli uhka amerikkalaiselle demokratialle. Pinochetin diktatuurin aikana 30 000 ihmistä “katosi”. Loach näytti elokuvassa pelottavan sarkastisesti pätkiä George W. Bushin puhetta, jossa hän uhkasi tuhota maat, jotka ovat riistävät kansaltaan vapauden ja demokratian.

Kylläpä olikin virkistävä sunnuntai-ilta – tai sitten ei. Uuden asuintalomme rakennuttaja lahjoitti kaikille asukkaille elokuvaliput ja käytimme liput Fahrenheit 9/11:n katsomiseen. Michael Mooren kohua herättänyt dokumenttielokuva oli osittain hauska, mutta loppujen lopuksi aika ahdistava lähinnä sen takia, että se ainakin suurimmaksi osaksi on totta. Miten voi maailmasta löytyä tuollaista kaksinaismoralismia, jota Yhdysvallat levittää?

Elokuvan jälkeen menimme kotiin, jossa katsoimme telkkarista Epäilyksen polttopisteen. Kyseessä on englantilainen poliisisarja, jonka viimeisimmät jaksot ovat kertoneet tapauksesta, johon liittyy huumeita ja lapsiprostituutiota. Tosi rentouttavaa.

Vaan ei siinä vielä kaikki. Epäilyksen polttopisteen jälkeen käänsimme Neloselle, jossa tuli Titanicin viime minuutit. Rentouttavaksi ei voi sanoa myöskään elokuvaa, jossa tuhannet ihmiset hukkuvat ja joka kaiken lisäksi perustuu tositapahtumiin.

CHUD listaa sata aliarvostettua elokuvaa. [via Remandeired links] Listalla on monta leffaa, jonka olen nähnyt, ja lähes poikkeuksetta ne kuuluvat ihan suosikkeihini. Ehdottomasti tällaisia ovat Clint Eastwoodin ohjaama Täydellinen maailma ja Coenin veljesten Valtapeli.