Habbo Hotelille ympäristöpalkinto

Dodo ry: Habbo Hotel on vuosikymmenen tärkein tahaton ympäristöteko

Ympäristöjärjestö Dodo ry palkitsi tänään Habbo Hotel -virtuaaliyhteisöpalvelun kehittäjät vuosikymmenen merkittävimmästä tahattomasta ympäristöteosta. Suuntaamalla nuorten kulutusvalintoja aineettomaan suuntaan Habbo Hotelia tuottava Sulake Corporation Oy on ollut kasvattamassa kokonaan uutta kuluttajasukupolvea.

[...]

Habbo Hotel haastaa pohtimaan länsimaisen ihmisen kulutuksen todellisia motiiveja: kyse ei ole vain tavarasta vaan myös itseilmaisusta, identiteetistä, leikistä ja statuksesta. Niukkenevien resurssien maailmassa yhteiskunnan on pakko löytää uusia immateriaaleja viihteen ja kulutuksen välineitä. Erityisesti uusiutumattomiin luonnonvaroihin perustuvan kulutuksen rajat tulevat vastaan ja siksi immateriaalin tuotannon merkitys kasvaa.

2 ajatusta: “Habbo Hotelille ympäristöpalkinto

  1. Kannattaakohan tästä ylpeillä. Palkinnon on saanut esim. lakkoilleet lennonjohtajat lentomatkustamisen vähentämisestä.

  2. Minusta kannattaa. Materialistisen kulutuksen vähentäminen on hyvä asia, tehtiin se sitten tieten tahtoen tai ei. Palkinnon taustalla on tietysti sarkastista huumoria, sitä en kiellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Gravatar
WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s