Sain 450 MHz, 256 Mt ja 40 Gt lisää, mutta kone on edelleen titaaninen PowerBook G4. Ja resoluutiotakin tuli lisää jotakin satoja pikseleitä. Olo on kuin jouluna, vaikka kone ei ihan vasta kaupasta haettu olekaan. Tiedostojen siirto kävi kätevästi FireWirellä.
Kuukausittainen arkisto:toukokuu 2004
iTunes Music Store kesällä Eurooppaan?
Ranskalaisten Apple-huhujen (Altavistan “käännös”) mukaan iTunes Music Storen eurooppalaisessa versiossa kappaleet tulevat maksamaan 1,29 euroa jenkkiversion 0,99 dollarin (noin 0,83 euroa) sijaan. Hinnanlisäys tulee veroista, pankkikuluista ja lisenssimaksuista. Huhu kertoo myös, että kauppa aukeaisi kesäkuun puolivälissä “useissa Euroopan maissa”, joista yksi on Ranska. [via Mac Rumors]
Veroja ja verottomuutta
Loke tiesi kertoa, että Verkkokauppa.com on aloittanut kasettimaksuttomien medioiden myynnin virolaisen tytäryhtiön kautta. Saa nähdä kuinka noin hyvältä kuulostavalle bisnekselle saadaan stoppi. Johan tullikin keksi, miten verotonta alkoholia myyvä Viinikauppa.com saadaan kuriin: “Jotta toisessa EU-maassa oleva myyjä voi myydä tuotteita suoraan Suomessa olevalle yksityiselle henkilölle, se edellyttää, että myyjällä on Suomessa veroedustaja. Luvan veroedustajalle myöntää Tullihallitus”, sanoo tullin valmisteveroryhmän esimies Minna Reijonen Hesarin uutisessa. Ja lupaa tuskin heruu.
Kolmaskin verouutinen tänään oli: tänään alkoi veroehdotusten postitus. Itse jätin ammatinharjoittajana perinteisen veroilmoituksen jo pari kuukautta sitten. Se hyvä puoli omassa kirjanpitäjässä on, että paitsi ettei itse tarvinnut täyttää ilmoitusta, tietää jo etukäteen, että palautusta on luvassa.
Postia tiikerille
Oltiin äitienpäivää viettämässä vanhempien mökillä. Perjantai-iltana jo lähdettiin. Oli lämmintä ja aurinkoista, koirat kirmasivat ja ihmiset paistattelivat päivää.
Sitten tultiin kotiin ja laitoin koneen päälle: 10423 uutta viestiä. Siis kymmenentuhattaneljäsataakaksikymmentäkolme. Niistä noin kymmenentuhattaneljäsataa on viruspostia. Postiohjelma on nyt ollut päällä jo ties kuinka kauan eikä vielä ole päästy edes puoleenväliin. Kiitos vaan kovasti, antakaa oikein isän kädestä.
Match show Herttoniemessä
Woody kävi kilpailemassa matchareissa Herttoniemessä. Ei tullut kultaa eikä paljon kunniaakaan, mutta muistikortti täyttyi koirien kuvista. Muun muassa tällaisia otuksia siellä oli keväistä sunnuntai-iltapäivää viettämässä. Lue loppuun
Kevät

Puissa on jo lehtiä. Keskiviikoksi on luvattu 24°C.
Tutkimus elämänlaadusta pelibisneksessä
IGDA on tutkinut elämänlaatua pelinkehitysbisneksessä ja tulokset eivät olleet hyviä.
“34.3% of developers expect to leave the industry within 5 years, and 51.2% within 10 years. — Crunch time is omnipresent, during which respondents work 65 to 80 hours a week (35.2%). The average crunch work week exceeds 80 hours (13%). Overtime is often uncompensated (46.8%). — 44% of developers claim they could use more people or special skills on their projects. — Spouses are likely to respond that ‘You work too much…’ (61.5%); ‘You are always stressed out.’ (43.5%); ‘You don’t make enough money.’ (35.6%).”