Sunnuntai 31. elokuuta 2003 klo 19:28

Tästä tulikin oikein perheenlisäyksen viikonloppu. Perjantaina tuli toinen koira ja nyt toinen marsuista synnytti kaksi poikasta. Alla kuva koirista (vasemmalla Woody, oikealla Romu) ja Almiida-marsusta kahden noin vartin ikäisen poikasen kanssa.

Woody ja Romu

Almiida ja poikaset

Päivitys: Marsunpoikasia onkin kolme!

Torstai 28. elokuuta 2003 klo 09:05

Miten multa onkaan mennyt tämä ohi? Uusimmassa Suosikissa on hyvin kirjoitettu juttu bloggaamisesta. Haastateltavana ovat Emilia ja Juha. Jutussa mainitaan tilanne, joka on minullekin kovin tuttu: “Joskus sitä alkaa selittää jotain juttua, ja kaveri toteaa ‘joojoo mä luin sun blogista’, Emilia kertoo.”

Torstai 28. elokuuta 2003 klo 08:05

Katsottiin eilen telkkarista Ylen Uudenmaan uutisia. Täytyy sanoa, että kyllä oli kummallisia näkökulmia uutisiin. Tai jos ei nyt suoranaisesti kummallisia, niin ainakin Yleisradion uutistoimituksen tekemiksi todella puolueellisia.

Alueellisessa uutislähetyksessä uutisoitiin ensin siitä, kuinka Laakson kaupunginosa on vaarassa, kun Helsingin kaupunki aikoo tuhota kaupunginosaan rajoittuvan Keskuspuiston rakentamalla sen täyteen kerrostaloja. “Nykyisten talojen arvo romahtaa. Tämä alue slummiutuu”, sanoi haastateltu laaksolainen puuhanainen. Käytännössä tilanne on se, että jo olemassaolevaan (tosin kulttuurihistoriallisesti merkittävään vuoden 1940 peruuntuneita olympialaisia varten rakennetulle) kerrostaloalueelle aiotaan rakentaa lisää taloja. Todennäköisesti taloista tulee kalliita eivätkä aiheuta alueen slummiutumista. Joku saattaa kyllä menettää metsänäköalansa. Jutussa haastateltiin myös Keskuspuiston puolesta ry:n henkilöä, joka oli tietysti sitä mieltä, että Keskuspuistosta ei saa ottaa pois yhtään siivua. Minä olen samaa mieltä, mutta Ylen toimittaja olisi voinut jättää ajattelemisen katsojille.

Samassa uutislähetyksessä oli lyhyt juttu myös Herttoniemen talonvaltauksesta. Toimittaja kertoi, että poliisit ovat poistaneet pattereihin kytkeytyneet nuoret talosta. Sitä, miksi talo oli vallattu, ei kerrottu. Varmaan olivat vain ilkeyttään sen tehneet.

Keskiviikko 27. elokuuta 2003 klo 10:11

Hydra – tekstieditori, jolla joukko ihmisiä voi editoida samaa dokumenttia yhtä aikaa – on nyt SubEthaEdit. Volker Weber kertoo lisää nimestä ja siitä, miten se liittyy Douglas Adamsiin. [via Universal Rule]

Lisätään nyt vielä se, että vaikka nimi perustuukin Douglas Adamsin kirjassa olevaan termiin, niin aika epäonnistunut se on silti. SubEthaNet… kyllä Hydra olisi ollut niin paljon parempi. Lyhyt ja ytimekäs.

Päivitys: Eivät näköjään pidä nimestä VersionTrackerin käyttäjäkommenteissakaan.

Tiistai 26. elokuuta 2003 klo 11:13

Lockergnome’s RSS Resource: Some people just don’t get it. Lockergnomen toimittaja kirjoittaa vastineen SitePoint.comin artikkelille, jossa väitetään RSS:ää käytettävän nykyään ihan vääriin asioihin ja lisäävän liikennettä serverillä. Lockergnomen mielipide on, että asiat muuttuvat ja että vaikka kävijöitä RSS:n myötä ehkä olisikin enemmän, on RSS-tiedostojen laataaminen kuitenkin kevyempää kuin kokonaisten www-sivujen.